Miniac

Un ancien des Gobelins-école de l'image(Paris) ouvert à toutes les propositions graphiques.
A former Gobelins School of Image (Paris) open to all proposals graphics.


dimanche

MORT SUR LE NIL en Finlande, sur KRAIVUD KOMIKS



EUROOPPALAINEN SARJAKUVA

Tintin, Asterixin ja Lucky Luken tuntevat kaikki, mutta ne ovat vain ranskankielisen sarjakuvamaailman jäävuoren huippu. Kraivud Komiks esittelee kustantajien suomennettuja näytesivuja ja paljon muutakin. Valikoima vaihtelee uusimmista uutuuksista vanhoihin klassikoihin.

COMIC PREVIEWS IN FINNISH of comics that have not (yet?) been published in Finland :

Poirot
Agatha Christien 90 vuotta sitten luoma salapoliisihahmo Hercule Poirot on tänä kesänä ollut jälleen ajankohtainen: David Suchet'n tähdittämää tv-elokuvasarjaa esitetään ties kuinka monetta kertaa TV 1:llä. Ja mikäpä siinä, englantilaiset osaavat menneen maailman kuvaamisen paremmin kuin kaiketi kukaan muu, eikä Agatha-tädin tarinoissakaan ole suurempaa vikaa.

François Rivière on käsikirjoittanut useita Poirot-sarjakuva-albumeita eri kuvittajille. Jean-François Miniac eli Solidor on piirtänyt niitä muutaman ligne-clair -tyylillä. Poirot-sarjakuvaa on julkaistu runsaasti myös englanniksi (ymmärrettävästi englantilaisen Agathan vaikutuksesta), mikä ei ole aivan tavallista ranskalaisessa sarjakuvassa.









Romaanin sovittaminen sarjakuvaksi on aina ongelmallista, eivätkä Rivière ja Miniac selviä puhtain paperein. Salapoliisitarinaa on periaatteessa helppo tiivistää, mutta jopa Agatha Christien kirjoissa on syvyyttä, joka katoaa, kun tarina pelkistetään luetteloksi johtolankoja, joita tarvitaan arvoitusta ratkaistaessa.
Toisaalta Kuolema Niilillä toimii varsin hyvin sarjakuvana. Tekijät ovat välttäneet vanhojen Kuvitettujen klassikoiden karikot valitsemalla kirjasta kohtauksia ja yhdistelemällä ja järjestelemällä niitä uudelleen. Liekö Miniacin kokemattomuutta, mutta hänen puhekupliaan on toisinaan kovin vaikea seurata, niiden sakarat mutkittelevat yllättävästi. Tämän vuoksi jouduin kääntäessäni lisäämään tekstiin nimiä, joista ilmenee, kuka puhuu. Yleensä pyrin pitämään tällaisen osoittelemisen minimissä, eihän kukaan oikeastikaan hoe koko ajan puhekumppaninsa nimeä.
Käännös on tehty muutenkin varsin vapaasti: minulla ei ollut alkuperäistä ranskankielistä versiota, vain hollannin- ja englanninkieliset. Niistä jälkimmäinen on valitettavasti tekstiltään varsin kehno: sen toimittaja tuskin on sarjakuvaihmisiä, niin huonosti teksti on rytmitetty. Hollanninkielisessäkin versiossa oiotaan mutkia siinä määrin, että päätin yksipuolisesti muuttaa tekstejä niin, että kirjan alkuperäisteemat tulisivat paremmin esille. Muutamassa kohdassa teki mieleni muuttaa kuvitusta ja lisätä puhekuplia, mutta sain hillittyä itseni.
On mielenkiintoinen kysymys, miksi sarjakuvassa ei käytetä useammin kirjallisia lähteitä. Sarjakuvan serkku, elokuva, on aina satsannut alkuperäisideoiden ostoon kirjailijoilta, mutta sarjakuvia on tehty oman väen voimin. Sehän ei tietenkään tarkoita sitä, että sarjakuva ja kirjallisuus olisivat täysin erillään, ideoita on vain käytetty pimeästi, ilman kallista oikeuksien ostoa.
Liian usein käy kuitenkin niin, että sarjakuvat ruokkivat toisiaan, ideat kopioidaan toisista sarjakuvista ja luodaan eräänlaista toisen potenssin taidetta. Taitavissa käsissä siitä voi tulla jotakin ihmeellistä (esim. Watchmen), mutta yleensä tulos on rutsaisen epämuodostunutta, joka kiinnostaa vain sellaisia, joille tarinaksi riittää esitys siitä kumpi supersankari on vahvempi kuin toinen. Samaan sudenkuoppaan voi tietenkin sortua myös kirjailija tai elokuvantekijä, eikä se ole edes harvinaista. Taiteen sisäsiittoisuus on yleisempää kuin luulisi.
Mutta olisiko sitten parempi, että kirjoista tehtäisiin sarjakuvaversioita? Jacques Tardi teki erinomaisia sarjakuvia Leo Malet'n kirjojen pohjalta, mutta työtä jatkanut Moynot ei ole onnistunut samalla tavalla (on tietenkin epäreilua asettaa tekijät samalle lähtöviivalle jos toinen on Tardin kaltainen mestari). Alan ulkopuolelta tulevat tekijät tuovat uusia virtauksia siinä tapauksessa, että he eivät tiedä, mitä sarjakuvassa ei voi tehdä ja tekevät sen silti. Mikähän olisi tulos, jos vaikkapa Kari Leppänen piirtäisi sarjakuvan Aki Kaurismäen alkuperäiskäsikirjoituksen mukaan?